Hiljaisuuden tuolla puolen
aallotkin vaimenevat,
äänivallit murtuvat äänettömästi.
Kuiskaus muuttuu huudoksi
jota kukaan ei kuule
on vain sanoja jotka lakkaamatta
kaikuvat tyhjyyttä vastaan.
Hiljaisuuden tuolla puolen
muuritkin murtuvat äänettömästi.
Hiljaa ja lakkaamatta
kuiskauksesta syntyy sanoja
joita kukaan ei kuule.
- kuolleita jo syntyessään?
Vasta kuulluksi tuleminen
tekee ne eläviksi.
Vasta ymmärtäminen
saa ne jälleen
heräämään henkiin.
- Syvä Kaivo -

Sanojen silta kantaa

Nykyisen kirjallisuusterapian juuret ovat kaukana historiassa. Monissa varhaisissa kulttuureissa luotettiin lausutun tai lauletun sanan voimaan ja parantavaan vaikutukseen. Perinteen ja rituaalien taitajat harjoittivat yhteisöissä parantamismenoja, jotka sitoivat yhteen runoa, laulua, draamaa ja liikettä parantavaksi kokonaisuudeksi. Nykyisin tätä kutsuttaisiin ekspressiiviseksi taideterapiaksi. Esim. tunne-elämän häiriöitä voitiin tuolloin hoitaa yhdistämällä eri ilmaisutapoja toisiinsa. Näiden avulla uskottiin tukahdutettujen tunteiden puhdistuvan ja luontaisten rytmien virvoittavan lamautuneet ja ahdistuneet takaisin elämän puolelle. Ihmiset ovatkin kautta aikojen löytäneet luovuudesta ehtymättömän mielenterveyden lähteen. Antiikin Kreikassa masennusta voitiin hoitaa lyriikalla ja tanssilla, ja vaikeista tunneristiriidoista kärsiville annettiin puhdistava tragediakuuria. Sattumaako että Apollon oli sekä lääketieteen että runouden jumala. Yli 3000 vuotta sitten Egyptissä erään temppelikirjaston oven yläpuolella oli piirtokirjoitus, joka suomeksi merkitsee suunnilleen samaa kuin " psyyken apteekki." Näitä ilmaisia ja kaikille tarjolla olevia lääkkeitä nykyihminenkin kaipaa kipeästi omiin ahdistuksiinsa. Ja onneksi meillä Suomessa on vielä mahdollisuus kävellä kirjastoon ilman pääsymaksua ja lainata sieltä kulloiseenkin mielentilaan ja tarpeeseen sopivaa kirjallisuutta.

Myös suomalaisessa kansanperinteessä on korostunut sanakeskeinen hoitotaito, juuri Tietäjillä on ollut paljon sananvaltaa monissa yhteisön ongelmissa ja niiden ratkaisussa. Tästä esimerkkinä on kalevalainen perinne, missä tauteja ja vaivoja on karkotettu erilaisilla loitsuilla. Keskiajalla kirjallisuus oli etupäässä uskonnollista, tuolloin sairaaloiden potilaille ja luostareiden asukkaille luettiin hengellistä kirjallisuutta, lännessä Raamattua, idässä Koraania. 1700- l:n lopussa alettiin sairaille hankkia kirjoja, ensimmäisenä juuri mielisairaaloihin. I maailmansodan jälkeen otettiin käyttöön termi "biblioterapia", tuolloin sotilassairaaloissa luotettiin lukemisen hoitavaan ja kasvattavaan vai-kutukseen. Suomessa on viitattu jo 1940 l:lla kirja-ja lukuterapiaan ja ja 1950 l:lla laitoskirjastoihin perustettiin kirjallisuuskerhoja. Nykyisen kaltaista kirjallisuusterapiaa on harjoitettu 1970 l:lta. Suomen kirjallisuusterapiayhdistys on perustettu 1981 ensimmäisenä alan yhdistyksenä Euroopassa.

Nykyinen kirjallisuusterapia on yläkäsite monimuotoiselle toiminnalle, sen alle mahtuvat niin runoterapia, luku- ja kirjoittamisterapia kuin näiden erilaiset yhdistelmät. Teoreettiselta taustaltaan kirjallisuusterapia on monenkirjava, siihen ovat vaikuttaneet niin eurooppalainen fenomenologia kuin psykologian oppi-isät Freud ja Jung, sekä psykodraaman kehittäjä Moreno. Dialogisuus, kielitietoisuus ja vuorovaikutuksellisuus ovat olleet kirjallisuusterapiassa käytännössä läsnä jo pitkään ennen ns. narratiivisten terapioiden ilmaantumista. Kirjallisuusterapiaa voidaan käyttää eri ikäisten ja erilaisista ongelmista kärsivien ihmisten kanssa niin kliinisessä työssä kuin kuntoutuksessa ja ennaltaehkäisevässä mielenterveystyössä. Moni käyttää lukemista ja kirjoittamista omatoimisesti hoitaakseen itse itseään, tällöin on kyseessä parantava kirjoittaminen, mikä sekin voi jo auttaa. Tällöin prosessi jää kuitenkin vain puolitiehen, ilman että kukaan kuulee ja ottaa vastaan sitä mitä on ilmaissut. Varsinaisesta kirjallisuusterapiasta voidaan puhua silloin kun sitä ohjaa koulutettu terapeutti, olennaista kaikessa terapiassa onkin vuorovaikutus eri osapuolten välillä.

Kirjallisuusterapeuttinen työskentely voi olla harjoitus-, elämys-, ratkaisu- tai voimavarakeskeistä, mutta yhtä hyvin se ovi olla myös analyyttisempää pohdiskelua tekstin herättämien mielleyhtymien pohjalta, jolloin tavoitteena on sanojen piilotajuisen sisällön tavoittaminen. Virityksenä tilanteeseen voidaan käyttää myös kuvia, musiikkia, liikettä, rentoutusta tai mielikuvamatkoja, joiden pohjalta kirjoitetaan terapeutin antamien ohjeiden mukaan. Kirjoittaa voidaan joko suoraan nykyhetkessä minä-muodossa tai yksikön 3.persoonassa menneessä aikamuodossa. Olennaista terapeuttisessa kirjoittamisessa on omien tunteiden työstäminen ja sanojen löytäminen omille kokemuksille, ei niinkään kaunokirjallisesti vaikuttava tai kieliopillisesti virheetön teksti. Kaikki terapeuttisesti merkittävä ei aina olekaan esteettisesti kaunista, vaikka voi se sitäkin joskus olla. Kaunista tässä yhteydessä on se mikä tulee eläväksi luovassa siirtymätilassa kirjoittajan, tekstin ja terapeutin välillä. Luovat ilmaisuterapiat yhdistävätkin taiteellisen ja terapeuttisen prosessin, tällöin taide ja terapia yhdistyvät tietoiseksi tulemisen ja kärsimyksen ymmärtämisen prosessissa. Tavoitteena ei kuitenkaan ole pelkästään kärsimyksen poistaminen, vaan sen ilmaiseminen symbolisella tavalla. Jo varhaislapsuudesta lähtien tunteet, mielikuvat ja symbolisuus perustuvat sekä ruumiilliseen että emotionaaliseen, affektiiviseen ja aistimukselliseen vuorovaikutukseen. Mielikuvien ja symbolisuuden avulla tutkitaan ja pyritään ratkaisemaan menetyksiä ja niihin liittyviä ahdistuksen tunteita. Ne toimivat mielenterveyttä rakentavina tekijöinä ja suojaavat ihmistä psyykkisiltä oireilta. Jos ihmisellä on mahdollisuus vastata menetyksiin ja vastoinkäymisiin tunteilla, mielikuvilla, tai kehittyneillä symboleilla, ( esim. unilla, sanoilla, kuvilla, musiikilla tai tanssilla) hänen ei edes tarvitse sairastua kliiniseen depressioon. Luova masennus eroaakin kliinisestä masennuksesta siinä että tunteet, mielikuvat, puhe, sanat ja kirjoitus syntyvät surun ja itkun läpi, eivät surun ja itkun tuolla puolen. (P. Siltala 2006). Kun ihminen on valmis käymään läpi kipeätkin kokemuksensa ja tunteensa pakenematta tai kieltämättä niitä, se johtaa eheytymiseen. Kärsimyksestä huolimatta terapiasuhteissa voi päästä valloilleen myös leikkivä ilmaisu, joka horjuttaa paikalleen jähmettyneitä käsityksiä omasta itsestä, menneisyydestä ja ympäröivästä maailmasta. Tällöin voi käydä niin että menetyksen myötä läpikäyty suru ja koettu kärsimys kirkastavat ilon, saavat näkemään elämän yhtäaikaisen haurauden ja kauneuden.

Psyykkisesti tervettä ihmistä luonnehtii voimakas kyky integroida, koostaa ja yhdistää sekä sisäisiä kokemuksia että ulkoisia tapahtumia. Tähän ihminen tarvitsee myös sanoja. Sanojen avulla on mahdollisuus eritellä ja jäsentää, tarkastella ja ottaa etäisyyttä, koostaa ja yhdistää omia kokemuksia. Sanojen käyttö edellyttää symbolifunktion kehittymistä ja symbolit ovatkin keskeisessä osassa myös kirjallisuusterapiassa. Sanojen symboliarvo on aina enemmän kuin niiden käsitesisältö, sanoihin sisältyvät kaikki aiempiin kokemuksiimme pohjautuvat mielleyhtymät ja mielikuvat. Sanat kaikuvat jokaisen omaa, henkilökohtaista kaikupohjaa vasten ja saavat siellä oman merkityksensä ja tulkintansa. Unien, runojen, mielikuvien ja assosiaatioiden kautta ihminen voi saavuttaa hetkittäin yhteyden myös pinnan alle tiedostamattomaan. Runous edustaakin primaariprosessointia käyttämällä paljon metaforia ja vertauksia. Runon kieli ja symboliikka vastaa siten unen kieltä.

Kirjallisuus ei todellakaan ole pelkkää viihdykettä, eikä sen vaikutus jää vain pinnalliseksi. Runo mahdollistaa nopean pääsyn sekä kognitiivisiin että tunneperäisiin tajunnan sisältöihin. Tarinan tai runon kuuleminen tai lukeminen vaikuttaa tunteiden fysiologiaan keskushermoston kautta. Aivojen limbinen järjestelmä on tärkeä tunteiden säätelykeskus ja sen rakenteet toimivat välittäjinä sekä muistitoiminnoissa että tunnevasteissa. Traumaattisissa tilanteissa ihmisen havainto ja muisti toimivat eri tavalla kuin normaalisti, ja muistiaines jää primitiiviseen, ei- sanalliseen muotoon. Usein muistissa on vain irrallisia ja hajanaisia sirpaleita. Ihmisellä on tarve muodostaa elämästään ehyt tarina ja kirjallisuusterapian tavoitteena onkin etsiä ja löytää sanoja, koota sirpaleista ehyt, kokonainen kertomus. Trauman kokeneilla on usein paljon somaattisia oireita, joiden alkuperää ei osata yhdistää traumaan. Kirjoittaminen vähentää tutkimusten mukaan myös somaattista oireilua.

Persoonallisuuden integraatio edellyttää myös omien muistojen, kokemusten, tunteiden ja ajatusten yhdistämistä. Voidakseen hyvin ihminen tarvitsee myös yhteyttä omiin tunteisiin ja tarpeisiinsa sekä kehon ja mielen yhteyttä. Mikäli ihminen kadottaa yhteyden omiin tunneperäisiin tarpeisiinsa, hän voi alkaa oireilla eri tavoin, psyykkisesti tai fyysisesti. Ihminen kaipaa yhteyttä myös omiin juuriinsa, omaan menneisyyteensä ja edellisiin sukupolviin, mikä on tärkeää sekä oman itsen ymmärtämisen että identiteetin muodostamisen kannalta. Sitä kautta hän voi saada kosketuksen myös kollektiiviseen alitajuntaan. Yhteys ja erillisyys onkin yksi ihmisen ikuisista perusteemoista. Kadotettuaan kerran alkuperäisen paratiisin, varhaisen symbioosin, hän kaipaa sinne takaisin, mutta ei koskaan pääse perille asti. Sanat ovat silta toisen ihmisen maailmaan, niin pitkälle kuin sinne on ylipäätään mahdollista päästä. Vaikka ihmisen osaan kuuluukin tietty perusyksinäisyys, sanat ovat väylä jota kautta voi kokea jopa universaalia yhteyttä muihin. Näin tuo väistämätön perusyksinäisyys ja siihen liittyvä ahdistus voivat lievittyä. Jo pelkästään kirjan lukeminen voi lievittää yksinäisyyttä, sanojen avulla syntyy silta eri maailmojen, kirjoittajan ja lukijan välille. On aina yhtä hieno elämys kun kirjaa yksin lukiessaan huomaa että joku toinen, kenties toisella puolella maailmaa on ajatellut, kokenut tai tuntenut samalla tavalla kuin itse. Tämä lievittää eristäytyneisyyden ja yksinäisyyden kokemusta. Tietotekniikan huikea kehitys ei ole poistanut tuota perustavaa laatua olevaa inhimillisen yhteyden tarvetta mihinkään, vaan samaa yhteisyyden kokemusta haetaan nykyisin internetin välityksellä. Paradoksaalista kyllä ihminen usein pelkää ja pakenee kohtaamista tässä ja nyt, mutta yrittää epätoivoisesti saavuttaa yhteyden johonkin kaukana muualla olevaan.

Yksin lukeminen tai kirjoittaminen auttaa kuitenkin vain tiettyyn rajaan asti, mutta jossain kohtaa ihminen tarvitsee tuekseen toista ihmistä, kuuntelijaa ja tukijaa, joka voi olla hyvä ystävä, terapeutti, tai ryhmä. Parasta on jos voi olla elävässä vuorovaikutuksessa toisiin, esim. terapiaryhmässä tai kirjallisuuspiirissä, missä voi peilata omia tuntemuksiaan tekstin kautta ja jakaa halutessaan omia kokemuksiaan muiden kanssa. Tärkeää meille jokaiselle on se että on joku ottaa vastaan sen viestin minkä itse lähettää, niin että oma tarina tulee kuulluksi. Toisilta voi saada sitä kannustusta, tukea ja rohkaisua mikä auttaa jaksamaan eteenpäin. Kohtaaminen on mahdollista jos molemmat osapuolet haluavat ja ovat siihen valmiita. Näin sanojen silta voi kantaa sinut yksinäisyydestä yhteyteen!

Tähän loppuun haluaisin lainata Anais Ninin ajatusta: " Valitsin runouden ja metaforan en siksi että rakastan arvoituksellisuutta ja vaikeatajuisuutta, vaan koska se on lähempänä meidän tapaamme kokea asiat syvällä sisimmässämme."